Edellisten kausien tapahtumia

21.5.2017


Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa keräsi taas runsaan yleisön ja kelitkin olivat kohdallaan!

18.5.2017


Perhepuisto-tapahtuma vaatii runsaasti ennakkovalmistelua; karkkia pussittettiin yli 80 kiloa ja arpajaispalkintoja listattiin yli 100 kpl. Talkoissa veljet Hannu, Ilkka, Jorma, Arto, Kari ja puolisot Merja ja Kaija. Huomatkaa: ketään ei kiinnostanut Suomi-USA -pelin tilanne.

17.5.2017


Saunakokous ja klubin pokeriturnaus. Edellinen mestari veli Sakari joutui ilmeisen harmistuneena luovuttamaan himotun pokaalin veli Karille. Sakari sijoittui toiseksi ja veli Timo A. kolmanneksi.

15.3.2017


Veli Hannu Niikko esitteli yrityksensä Videomakers Oy:n toimintaa mielenkiintoisesti studiollaan. Samassa yhteydessä tehtiin Launeleijona -TV-ohjelma.
Klubipresidentti Arto Ahola sai klubin sihteeri Ilkka Kauppilalta jäsenhankintapinssin.

24.2 - 4.3


Lahti 2017 hiihdon MM-kisoissa Launeen leijonien makkaranmyyntikioski. Mukana tietysti suosittu Leijona-maskotti, joka jakoi makkaranostajille haleja.

18.1.2017


Upseerikerhon isäntä Ilkka Koskinen piti klubikokouksen yhteydessä todella mielenkiintoisen esitelmän Lahden Upseerikerhon historiasta.

24.12.2016


Perinteinen joulutervehdys Pikkulasten kotiin Jouluaattona. Mukana veljet Kari, Jani ja Ilkka sekä klubin pikkutonttu.

21.12.2016


Perinteinen klubin saunakokous Santa Fén saunassa. Kuvassa pokeriveljet Risto, Tapani, Sakari, Ilkka, Timo ja kuvan ulkopuolella Kari. Pokerimestaruuden vei ensimmäistä kertaa veli Saku. Hyvänä kakkosena veli Risto.

1.12.2016


Joulumaa-tapahtuma yhdessä PHLU:n kanssa. Launeen Leijonat jakoivat ilmaiseksi n. 1400 makkaraa lapsiperheille Ahtialan veljien kanssa.

26.11.2016


Klubin 45-vuotisjuhla Lahden Upseerikerholla. Juhlapuhujana Suomen liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja ja kansallinen Punainen Sulkalähettiläs Esa Niemi. Tiirismaan lukion a Cappella -ryhmä esitti hienoja lauluja. Veljet Aimo Silventoinen ja Ilkka Kauppila palkittiin ansioistaan Melvin Jones -jäsenyyksillä. Ilta jatkui Seurahuonella mukavasti.

21.9.2016


Klubipresidentti Arto Ahola sai 50-vuotispäivänsä kunniaksi klubistandaarin. Edellisen kauden presidentti Arto Tuutijärvi sai viime kaudesta kiitokseksi standaarin. Luovuttamassa klubinsihteeri Ilkka Kauppila. Lahden MM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Kolu piti mielenkiintoisen esitelmän MM-kisojen historiasta ja järjestelyistä. IVDG Jami Virta toi klubille piirin terveiset.

24.8.2016


Kauden ensimmäinen klubikokous Matti Viljasen metsästysseurueen Metsästysmajalla Heinämaalla.
Veli Arto Viljanen esitteli paikalla olleille metsästysseuran ja metsästysmajan historiaa sekä seuran toimintaa, jonka jälkeen nautimme veli Arton järjestämän miehisen eräaterian asiaan kuuluvien virvokkeiden kera. Ilma suosi.

22.5.2016

Perinteinen Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa järjestettiin 20. kerran loistavissa sääolosuhteissa. Yleisöä oli todella runsaasti paikalla ja oli muutenkin täydellisen onnistunut.
Valokuvia tapahtumasta - Lehdistötiedote - Video tapahtumasta

18.5.2016


Kauden päättävässä saunakokouksessa pidimme hiljaisen muistohetken kunniakkaalle Lion-veljelle Aimo Niemelle.
Ennen kokousta pidettävässä pokeriturnauksessa voiton vei toisen kerran peräkkäin veli Tomi.

20.4.2016


Klubikokouksessa palkittiin veli Arimo Laiho 35 vuoden ja Kari Määttänen 15 vuoden lion-työstä chevron-merkein. Palkitsemisen suoritti klubipresidentti Arto Tuutijärvi.

16.3.2016


Tero Viljakainen (keskellä) otettiin jäseneksi. Klubipresidentti Arto Tuutijärvi ja kummi Ilkka Kauppila myös kuvassa.
Helsinki Distilling Companyn Seamus Holohan piti mielenkiintoisen esitelmän Helsingin Kalasatamassa sijaitsevan tislaamon perustamisesta ja tuotteista. Näytteet maistuivat.

17.2.2016


Timo Arasola otettiin klubiin. Klubipresidentti Arto Tuutijärvi ja kummi Arto Ahola ottavat valan.

24.12.2015


Joululahjat Pikkulastenkotiin. Mukana veljet Ilkka K. (pukki), Matti, Tomi ja Kari.

17.12.2015


Tee Hyvä Teko Ahtialan K-Supermarket. Mukana veljet Heimo, Ilkka H., Aimo ja Kari.

16.12.2015


Saunakokous Suurhallin saunalla. Klubin Pokeriturnauksen vei ensimmäistä kertaa "pokerihai" Tomi. Luovuttajana väistyvän mestarin Mikan puolesta Kari.
Ruokana riistakäristys. Mukana 12 veljeä. Erittäin hyvää kehityskeskustelua kokouksessa ja saunan lauteilla.

6.12.2015


Seppeleenlasku Sankarihaudoilla. Seppeleen laskivat klubipresidentti Arto Tuutijärvi ja sihteeri Mika. Mukana järjestävän klubin ohjaajana veli Arto Ahola, lippua kantamassa veli Kari. Mukana myös veli Arimo. Klubipresidentti Arto Tuutijärvi piti klubimme puolesta hartaustilaisuudessa puheen sotiemme sankarivainajille ja sotaveteraaneille.

1.12.2015


Joulumaa Lahden Hiihtostadionilla. Klubimme tarjosi Ahtialan veljien kanssa runsaalle joukolle lapsia ja vanhempia n. 1100 makkaraa kaikilla mausteilla. Mukana Launeen veljet Arto A., Ilkka ja Kari.

18.11.2015


Klubikokous Upseerikerho. Vieraana 1. varapiirikuvernööri VDG Sinikka Uola, joka luovutti klibillemme muistolahjan. Retkusiipi kävi katsastamassa mm. Seiväs-ravintolan tarjonnan.

21.10.2015

Klubikokous ja vuosikokous Upseerikerho

16.9.2015


Syyskyyn klubikokouksessa onniteltiin 80-vuotiasta veli Raimoa, 50-vuotista veli Ilkkaa. Veli Tomi sai järjestöltä Key-palkinnon ja veli Kari hopeisen pinssin jäsenhankinnasta.
Onnittelemassa klubipresidentti Arto Tuutijärvi ja klubisihteeri Mika.


Kuvat/teksti:Ilkka Kauppila

24.5.2015
Kaunis sää toi lapsiperheet Perhepuistoon Launeelle
Varma merkki kesän tulosta on LC Lahti Launeen järjestämä Iloinen Päivä Perhepuistossa -tapahtuma, jota tänä vuonna vietettiin poutasäässä sunnuntaina 24 toukokuuta. Tapahtumalla on jo vankat perinteet, kyseessä oli jo yhdeksästoista Iloinen Päivä.

Aurinkoinen sää houkutteli paikalle satamäärin lapsiperheitä nauttimaan monenlaisesta ohjelmasta. Paikalla oli mm. virkavallan edustajat poliisiautolla, joka erityisesti kiinnosti nuortaväkeä. Tarjolla oli satujumppaan, kasvomaalausta, ongintaa, ralliautoa, poniratsastusta, koiria ja olipa paikalle saatu myös elävä laama. Pelicansin pelaajat olivat pystyttäneet pienen kaukalon, jossa pikkuväki sai kokeilla kiekkotaitojaan. Lisäksi puolen päivän jälkeen pistäytyivät paikalliset motoristi tuomassa niin lapsille kuin aikuisille tärkeän viestin: Vahvat eivät kiusaa.

Välillä oli mukava hieman hengähtää. Tarjolla oli perinteistä grillimakkaraa, pyttipannua ja vohveleita hillon ja kermavaahdon kera, joita LC Lahti Launeen leijonaveljet ja heidän ladynsä hikihatussa valmistivat. Myytävien tuotteiden hinnat saivat edullisuudestaan kiitosta. Saatujen tukien ansiosta poniratsastus ja kasvomaalaus pystyttiin tarjoamaan halukkaille ilmaiseksi. Tilaisuuden tuotto ohjataan lyhentämättömänä lahtelaisen nuorisotyön hyväksi.


24.4.2015
Klubimme järjesti perjantaina retken Veljeskodin sotaveteraaneille. Mukana retkellä oli 9 sotaveteraania, 3 avustajaa ja 4 veljeä. Kota saatiin lämpimäksi, makkarat hieman mustiksi, kahvit makeaksi ja grammari tulille. Kaikilla oli hauskaa ja iltapäivää viettää aina mielellään sankareiden kanssa. Toivottavasti veteraanimmekin pitivät retkestä yhtä paljon kuin veljemme.


18.4.2015
Klubin edustus paikalla C-piirin PNAT-kokouksessa Tervakoskella. Mukana tulevan kauden sihteeri veli Mika, PDG Heimo ja tuleva klubipresidentti Arto.


19.-23.3.2015
Perinteinen LEO Serenus -koulutusseminaari Jämsän Himoksella
Kokousohjelman ja ruokailun lisäksi moniottelut. Kuvassa palkintosijoilla veljet Sakari, Kari ja Hannu.


18.1.2015
Klubin juhlallinen kokous Lahden Upseerikerholla. Ruoka oli maistuvaa juomineen. Tilausuuden yhteydessä Paistinkääntäjien Heikki Hornborg esitelmöi illalliskutsujen etiketistä.
PDG Heimo Potinkara aateloitiin ansioistaan Arne Ritariksi. Ritariksi Heimon löi PID Harri Ala-Kulju. Mukana myös PDG Aimo Niemi, lionpuoliso Tuire ja klubipresidentti Ville.

14.1.2015
Klubimme lahjoitti Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän lastenpsykiatrian osastolle 4.000 euroa.
Tiedote aukeaa tästä


Kuvassa vasemmalta oikealle Lions Club Launeen sihteeri Arto Tuutijärvi, clubin presidentti Ville Kestilä ja osastonhoitaja Regina Leppänen ja apulaisosastonhoitaja Pia Sillanpää ja va osastonylilääkäri Arja Rasilainen lahjoitusvaroilla hankittujen polkupyörien äärellä. Kuva: Petteri Paju, phsotey

24.12.2014
Jokavuotiseen tapaan veljet käyvät luovuttamassa pikkulastenkotiin säkillisen joululahjoja.

16.12.2014
Saunailta MC Sabren tiloissa. Perinteinen pokerimestaruuskilpailu aloitti illan. Itsevarmasti veli Mika näytti ennen pelin alkua peukkua. Niinhän siinä kävi, että Mika vei ensikertalaisena himoitun pokaalin. Kuvassa veljet Tomi, Mika, Timo, Ville, Risto, Saku ja Kari kameran takana. MC Sabren presidentti piti ennen ruokailun alkua mielenkiintoisen esitelmän Harley Davidson-moottoripyöräilystä ja kerhon toiminnasta. Monille saattoi tulla yllätyksenä kerhon tekemä laaja hyväntekeväisyys.

5.12.2014
Tee Hyvä Teko Ahtialan K-Supermarketissa. Kyllä tuli taas paljon lahjoitettavaa! Kuvassa veljet Tomi ja Ilkka. Mukana myös veljet Juha, Aimo S., Arto T. ja Kari

19.11.2014
Avustuskohteestamme, PHKS:n lastenpsykiatrian osastolta, osastonhoitaja Regina Leppänen ja apulaisosastonhoitaja Pia Sillanpää kävivät kertomassa toiminnastaan pikkupotilaiden parissa.
Klubipresidentti luovutti veli Tomille hopeisen ansiomerkin tunnustuksena jäsenhankintatyössä.

12.11.2014
LC Lahti/Salpausselkä pyysi ystävällisesti klubimme viettämään laavuiltaa Hollolaan. Pilkkopimeässä klubiveljet Raimo, Tomi, Ville, Arto A sekä Kari marssivat taskulamppujen valossa keskelle metsää, jossa oli Kukkuu-yhdistyksen hieno laavu. Isäntäklubi tarjosi nokipannukahvit, pullaa ja mukaansa tempaavia musiikkiesityksiä trumpetin ja hanurin kera.

15.10.2014
Klubi- ja syyskokous. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Päijät-Hämeen koulutus- ja tukiyksikön päällikkö Aarne Kumpulainen piti mielenkiintoisen esitelmän - mistäs muusta kuin maanpuolustuksesta.
Klubipresidentti Ville luovutti 50 vuotta täyttäneelle veli Arto Viljaselle klubin standaarin.  
Veli Kari sai klubipresidentti Villeltä jäsenkasvupalkinnon.

24.8.2014
Kauden avaus - Perinteinen Enonsaari-päivä Lahden Ensi- ja Turvakodin lapsille ja heidän vanhemmilleen. Nuotioruokaa, pelejä ja ulkoilmaa.

25.5.2014
Perinteinen Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa keräsi satamäärin lapsiperheitä nauttimaan kohtalaisesta säästä, ohjelmasta ja moninaisista herkuista.

16.5.2014
Saunakokous Kopsuantiellä Antin Talolla. Veli Aimo oli taikonut taas erittäin herkullisia makkaroita. Veljet Ville, Arto ja Sakari työstivät. Ennen kokouksen alkua pelattiin klubin Pokeriturnaus. Tällä kertaa voiton vei veli Sakari.

14.5.2014
Lahden Ensi- ja turvakodin uusien tilojen avajaisissa lahjoituskirjan luovutuksessa.  Vastaanottamassa tukiyhdistyksen puheenjohtaja (ei nimeä tiedossa) , toiminnanjohtaja Jukka Ihalainen sekä kriisityön johtaja Sirpa Knaappila. Luovuttamassa LC Lahti/Mastosta Heikki Turunen ja LC Lahti/Launeesta veli Karin lady Minna Määttänen sekä veli Kari kameran takaa. Iltapäivällä kutsuvierastilaisuudessa läsnä tulevan kauden klubipresidentti veli Ville puolisonsa Natan kanssa.

16.4.2014
Ilolla saimme ottaa vastaan kaksi uutta jäsentä: Ilkka Hyttinen vierellään kummi Tomi ja Mika Salminen vierellään kummi Kari. Jäsenet vastaanotti klubipresidentti Jani.
Samessa tilaisuudessa veli Heimo luovutti Tomille Piirin ristin ensimmäisen LEO-klubin perustamisesta Lahteen.

4.4.2014
Telttojen varastointilaatikon tekotalkoot -Riston hallilla runsas osanotto. Kuvassa veljet Ilkka, Risto ja Sakari. Kuvan ulkopuolella veljet Juha, Mika (prospekti) ja Kari. Kuvan otti veli Timo

18.-22.3.2014
Retkusiiven perinteinen seminaarimatka. Tälläkin kertaa kohteena Tahko. Kaiken työlään opiskelun ja muun oheen mahtui rentouttava pilkkihetki. Kala ei syönyt (paitsi puheiden mukaan veli Villellä muutaman tunnin istumisen jälkeen kun muut jo olivat saunassa). Veli Karin koukku löysi lihaa muttei kalan...

19.3.2014
Vierailukokous Triossa BQ-räätäliliikkeessä sai veljet liikkeelle. Kokous jatkui Ravintola Torerossa hyvästä ruoasta nauttien.

20.3.2014
Iso kärryllinen tavaraa lähti Launeen Ensi- ja Turvakotiin lahjaksi. Ikeassa tavaraa hakemassa ja luovuttamassa kohteeseen Minna, Natalia ja Sakari.

26.2.2014
Pyydettyjä patoja, kattiloita ja paistinpannuja haettiin Ensi- ja Turvakotiin Minnan ja Karin toimesta.

19.2.2014 
Yhteiskokous LC Lahti/Salpausselän kanssa Lahden Seurahuoneella avasi keskustelu- ja mahdollisen klubiyhteistyön virkeänoloisen ja samanhenkisen klubin kanssa.

24.12.2014
Perinteiset pukkihommat Kärpäsenmäellä pikkulastenkodissa. Pukkina veli Ilkka.

18.12.2013
Lahjoja Viherlaakson Päiväkotiin

13.12.2013
Perinteinen Saunakokous. Sitä ennen Klubin Texas Hold'Em -pokerimestaruus aloitti uuden sivun; pitkäaikainen, täysin suvereeni mestari veli Kari luovutti haikeana mestaruuspokaalin veli Timolle. Ravintola Ylämummon sauna sai kiitosta, mutta ruoka ei niinkään.

5.12.2013
Tee Hyvä Teko -tempaus Ahtialan K-Supermarketissa veli Villen viimeisenä kauppiaspäivänä. Kuvassa päivystämässä veljet Sakari ja Aimo (kuvaamassa veli Kari) ja töiden lomassa veli Ville kävi tarkastamassa että kaikki sujuu mukavasti. Tuossa vaiheessa päivää pöytä' oli vielä varsin tyhjä, mutta loppupäivästä kansan karttuisa käsi oli täyttänyt pöydän kukkuroilleen mm. kahvia, puuroaineksia ym. jouluun liittyvää. Oli joku laittanut mukaan uunilenkkiäkin, jossa parasta ennen -päiväys 17.12 :)

20.11.2013
Vastaanotimme uuden veljen klubiin, veli Arto Viljanen kumminaan veli Anssi, toivotettiin tervetulleeksi.

16.10.2013
Uuden jäsenen vastaanotto: Arto Ahola tuli klubin täysivaltaiseksi jäseneksi. Kummina veli Kari.

18.9.2013
Urheilumies Jani Klinga tuli klubimme jäseneksi kumminsa veli Karin kutsumana.

18.8.2013
Enonsaaressa kauden avaus ensi- ja turvakodin lasten ja vanhempien kanssa. Kokemus oli hyvä ja ilmatkin suosivat tuulesta huolimatta. Mukana olleet lapset pitivät tapahtumasta kovasti. Veljet Ville ja Ville-Ville hoitivat upean Hot Dog-grillin.

4.-8.7.2013
Kansainvälinen Lions-kokous Hampurissa. Mukana Launeen rytmiryhmä. Uskomaton kokemus, kun kymmenet tuhannet leijonat valloittavat kaupungin! Väistyvä presidentti asetti päänsä pölkylle.

15.6 2013
Nuijanvaihtajaiset 15.6 veli Sakarin kotona. Saimme nauttia loistavasta säästä, uskomattoman hyvästä ruuasta, seurasta sekä mukavista peleistä.
Veli Timo vastaanotti onnittelut merkkipäivästä, veli Ville presidentin palkinnon sekä Minna ladypalkinnon. Pinssi siirtyi veli Janille.

19.5.2013
Perinteinen Iloinen Päivä Launeen perhepuistossa keräsi jälleen tuhatmäärin iloisia ihmisiä kesän avajaisiin. Tällä kertaa klubi tarjosi sponsoreidensa avulla ilmaiset poniratsastukset ja kasvomaalaukset.
Yllätysvieraina Marita Taavitsainen, Anna Hanski ja Eemeli-näytelmän Eemeli.

15.5.2013
Tyynelän loma-asunnot tarjosi hyvät puitteet loistosäässä järjestetylle saunakokoukselle. Ennen kokousta selvitettiin klubin pokerimestaruus ja tylsääkin tylsempää, kun mestari oli jälleen veli Kari - vierestä katsoo katkerana veli Jani.
Veli Ville loihti erinomaiset eväät; maukkaat salaatit, possua, hevosta ja konjakilla liekitettyä sisäfilettä.  TODELLA hyvää! Lihamestari Ville piti vielä lihan käsittely- ja grillauskoulutuksen samaan rahaan.
Klubikokouksessa klubipresidentti luovutti palkinnot erinomaiselle sihteerilleen Janille, oivalle rahastonhoitajalle Aimolle ja tehokkaalle tiedotussihteerille Jarille. Veli Eero sai 35-vuotis ja veli Raimo 25-vuotis chevronin.

14. - 18.3.2013
Retkusiiven jokakeväinen seminaarimatka - tällä kertaa Tahkon maisemiin. Kuvissa terveellistä ruokaa ja ruumiinkulttuuria.

20.2.2013
Perinteinen yhteiskokous Upseerikerholla. Mukana Launeen leijonien lisäksi Ankkurit, Mukkula ja Wellamot

24.12.2012
Jokavuotiset lahjat Pikkulasten kotiin Kärpäsenmäelle ja Ensi ja Turvakotiin Launeelle. Ainakin pukki oli onnellinen :)
Mukana veljet Katajamäki, Keto-Tokoi, Määttänen, Tuutijärvi, Silventoinen, Kestilä ja Kauppila.

14.12.2012
Perinteinen saunakokous pidettiin tällä kertaa vanhan meijerin tiloissa. Ilta avattiin klubin pokeriturnauksella, jonka voitti toista kertaa veli Kari (lavasteita mukana) - veli Risto antoi hyvän vastuksen ja veli Jani luovutti pokaalin vanhana mestarina.
Kokouksen yhteydessä klubipresidentti Sakari palkitsi veli Jarin 10-vuotis chevronilla.

7.12.2012
Klubin "Herkuttelevat Herrat" -jaosto nautti suppilovahverokeittoa, ylikypsää kylkeä, 15 tuntia haudutettua kasleria ja pari olutta.

5.12.2012
Klubin Ladyt hoitivat ansiokkaasti perinteiset puurojuhlat MS-yhdistykselle

21.11.2012
Uuden jäsenen vastaanotto. Arto Tuutijärvi otettiin vastaan asianmukaisin menoin. Kummina Tomi Keto-Tokoi.
Samassa kokouksessa luovutettiin 20-vuotis chevron veli Taunolle ja 10-vuotis chevron veli Juhalle.

Lahjoitus ensi- ja turvakotiin Launeelle 4.9.2012
Veljet klubipresidentti Katajamäki ja Määttänen kävivät luovuttamassa Lahden Ensi- ja Turvakoti ry:lle kaksi LED-televisiota ja DVD-soittimen. Perheväkivalta- ja kriisityön johtaja Sirpa Knaappila ja lapsityöntekijä Pipsa Savolainen vastaanottivat tervetulleen lahjan. Yhdistyksen toimintansa vakuutti veljet siinä määrin, että yhteistyölle kaavaillaan jatkoa. Lahden ensi- ja turvakoti ry on yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon lastensuojelujärjestö, joka on perustettu vuonna 1946. Lue lisää yhdistyksestä

Kauden avauskokous 18.8.2012
Veli Hannu Niikon mökillä saimme nauttia loistavasta säästä, upeasta ruuasta ja lämpimistä löylyistä.
Bingoa pelattiin peräti viisi kierrosta ja jokaisen kierroksen palkintona oli pullollinen Chivas Regal- viskiä. Olisi kannattanut olla paikalla!

Nuijanvaihtajaiset 29.6.2012
Luopuva klubipresidentti Ilkka puolisonsa Merjan kanssa piti meille mieleenpainuvan iltatilaisuuden loistavan ruoan kera. Pinssi vaihtaa haltijaa.
Uusi klubipresidentti Sakari ottaa viran vastaan ja ottaa kainaloonsa edellisen kauden presidenttipuolison Merjan (oikealla) ja veli Karilta lainassa olevan Ladytoiminnan vetäjän Minnan.

Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa 20.5.2012
Lämmin keli suosi jälleen tapahtumaamme, yleisöä riitti ja tuloksellisesti kaikkien aikojen ennätys. Tilaisuudessa klubipresidentti luovutti isot sekit hyviin kohteisiin.

Toukokuun saunakokous poliisien majalla, Mukkulassa 15.5.2012
Saunakokouksen edellä järjestettiin pokeriturnaus ja pytyn korjasi veli Ville - luopuva mestari veli Jani luovuttaa

Retkusiiven perinteinen pohjoisen seminaari Tahko 3/2012
Pelejä, ulkoilmaa, saunomista, paljua ja hyvää ruokaa. Veli Sakari vei turnauksen ykköspalkinnon sekä sai kiinnityksen kiertopalkintoon. Mukana myös ulkoleijona Oskari.

Yritysvierailu Anssi-veljen Salpauslento Oy:ssä 21.3.2012
Onnekkaimmat pääsivät kokemaan lennon Helsingin päällä yksityissuihkarilla, osa sai kokeilla lentosimulaattoria ja kaikki saivat erittäin maittavaa ruokaa sekä mielenkiintoisen esitelmän lentokoulutuksesta.

Perinteinen kolmen klubin yhteiskokous Upseerikerholla 15.2.2012
LC Lahti/Laune (järjestävä klubi), LC Lahti/Mukkula ja LC Lahti/Ankkurit

40-vuotisjuhlat Lahden Seurahuoneella 12.11.2011
(klikkaa kuvaa niin pääset albumisivulle)



16.2.2011
- klubikokous Casselissa. Leijonaveli Matti Liikanen täytti tasavuosia, sai viirinauhan ja tarjosi veljille kuohuvaa juhlan kunniaksi.
Luokanopettajat Johanna Määttä ja Tero Falk pitivät mielenkiintoisen esitelmän Lions-Quest -koulutuksesta. Heidän koulussaan lähes kaikki opettajat ovat saaneet koulutuksen ja pitivät sitä erittäin hyvänä ja tarpeellisena.


19.1.2011
- perinteinen yhteiskokous LC Lahti/Mukkula- ja LC Lahti/Ankkurit -klubien kanssa Casselissa. 
Tilaisuudessa Lionsliiton varapuheenjohtaja Heimo Potinkara LC Lahti/Launeesta luovutti juhlavasti Melvin Jones -jäsenyyden ansioituneelle veli Hannu Hulkkoselle.

24.12.2010 - Lahden Turvakotiin monta säkillistä joululahjoja


15.12.2010
- Perinteinen saunakokous ja pokeriturnaus. Kuvassa iloinen kiertopalkinnon voittaja veli Kari


3.12.2010
- Vierailukokous huipputunnelmallisessa Hämeen Linnassa LC Hämeenlinnan vieraina. 
Kuvassa LC Hämeenlinnan viihdyttävä tiernapoika -kuvaelma.


15.9.2010 -
Syyskuun klubikokous - Uusiksi jäseniksi otettiin Kalle Suokas ja Jan-Erik Andersson. 
Heimo Potinkara luovutti Hannu Niikolle arvostetun Liikuntakuvernööri-pinssin. 
Läsnä kokouksessa Varapiirikuvernööri Torsti Ruokoski, joka luovutti Risto Rännälille Chevron-merkin. 

19.8.2010 - Kauden ensimmäinen kokous avattiin laivaristeilyllä M/S Suomenneidolla LC Hämeenlinnan kanssa


23.5.2010
- Perinteinen Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa

19.5.2010 - Saunakokous veli Riston mökillä Iitissä


24.12.2009 - Lahden Perhekeskukseen perinteiset joululahjat - mukana pukki, tottakai

23.12.2009 - Ensi- ja Turvakotiin leluja


16.12.2009 - Klubin 1. Pokeriturnaus - voiton vei kokenut pokerihai Juha Kosonen (oik.). Palkinnon luovutti jaoston vetäjä Sakari Katajamäki

16.12.2009 - Perinteinen saunakokous. Otettiin uutena jäsenenä vastaan Lassi Rytkönen

9.12.2009 - MS-yhdistyksen pikkujoulut - puurot ja pullat

26.11.2009 - Luovutettiin Mannerheimin Lastensuojeluliitolle 700 eurolla joululahjoja

16.8.2009 - LC Lahti Launeen golfmestaruuskisa Messilä Golfissa

Nimi Seura HCP Tulos Sij.
Potinkara Heimo LG 18.9 37 I
Nikunen Tommi LG 4.6 36 II
Kosonen Juha LG 15.8 34 III
Lipponen Anneli MeG 21.0 31 IV
Huhtinen Seija MeG 26.6 31 V
Niikko Hannu MeG 29.0 31 VI
Kauppila Ilkka ViGS 27.0 30 VII
Karlstedt Heikki MeG 15.6 28 VIII
Huhtinen Jari MeG 25.6 28 IX
Kauppila Merja ViGS 40.0 28 X
Lipponen Jorma MeG 22.6 25 XI
Karlstedt Leila MeG 29.5 16 XII


11.9.2009
- perinteinen Messilän Pirunpesän kävelyretki

 


21.1.2009 Veli Tommi piti esitelmän Lahden Hiihtoseuran historiasta. Saimme kuulla monia mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita yli 80-vuotiaan seuran taipaleesta.


20.1.2009 Kiveriön Koulun kehitysvammaisten luokille lahjoitettiin 13 paria lumikenkiä.


24.12.2008 Jouluaattona Launeen pukki ja tontut lahjanvientireissulla turvakotiin.


19.11.2008 Jari Huhtinen toivotettiin tervetulleeksi LC Lahti/Launeen porukkaan


19.11.2008 Kapellimestari Martti Peippo piti mielenkiintoisen esityksen "Swingin metsästys"


12.6.2008 Nuijanvaihtajaiset Ravintola Little Italy. Vasemmalta väistyvä pressa Jari Jaakkola ja uusi mies "kehiin" Ilkka Kauppila.


25.5.2008 klubimme pääaktiviteetti Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa sai taas monisatapäisen yleisön liikkeelle.
Mukana oli myös Janne Ahonen joka jakoi nimikirjoituksia ja oli mukana satujumpassa.


16.4.2008 klubi otti vastaan Jani Ahlbergin uudeksi jäseneksi. Kummina toimi Tomi Keto-Tokoi (vas.). Kuvassa myös klubipresidentti Jari Jaakkola.

19.12.2007 klubi otti vastaan Tommi Nikusen uudeksi jäseneksi. Kummina toimi Sakari Katajamäki

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa 12.9.2007 klubipresidentti Jari Jaakkola onnitteli 60 vuotta täyttänyttä Jorma Lipposta viirinauhalla.

Klubimme pääaktiviteetti Iloinen Päivä Launeen Perhepuistossa -tapahtuma keräsi jälleen mahtavan joukon lapsiperheitä Launeen Perhepuistoon 21.5.2007 kauniin aurinkoisen ilman saattelemana.

III-alueen klubit lahjoittivat 4.5.2007 Punainen Sulka-keräyksen tuotosta Monon Side ry:lle 4.889 euroa ja Retkirepusta Elämään ry:lle 7.334 euroa. Shekit luovuttivat alueen puheenjohtaja Sirpa vaahto ja LC Lahti/Launeen presidentti Kari Määttänen

Klubi otti vastaan uuden jäsenen, Sakari Katajamäen Huhtikuun klubikokouksessa.
Kummina toimi klubipresidentti Kari Määttänen

Klubi otti vastaan 2 uutta jäsentä, Juha Kososen ja Tomi Keto-Tokoin Tammikuun 2007 klubikokouksessa.
Läsnä kummit Ahti Vappula ja Heikki Karlstedt.

Veli Timo Puukko otti vastaan klubin 60-vuotisonnittelut viirinauhan kera.

Klubi vietti Charter-juhlaa 18.11.2006 Lahden Upseerikerholla.
Juhlassa luovutettiin Melvin Jones-jäsenyys Hannu Niikolle.

Klubi otti vastaan uuden jäsenen, Atte Niemen asiaankuuluvin menoin. Vieressä kummi Timo Valkeapää.

Arimo Laiho tarjosi kuohuviinit veljille 70-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi.

Klubin sisäinen Golf-kisa järjestettiin Takkulan Golfkentällä. Keskellä kisan organisaattori Heikki Karlstedt antaa ohjeita Hellevi ja Risto Valkjärvelle.

LC Lahti/Laune luovutti C-Piirin vuosikokouksessa DG Heimo Potinkaralle asiaankuuluvin menoin Melvin Jones-jäsenyyteen liittyvän aineiston.


ž Piiri 107 C, III alue, 1. Lohko

ž Kokoukset kuukauden 3. keskiviikko Hotelli Grandissa klo 19.00